Elämää lapsiperheessä ja mietteitä lastenvaatteista.



tiistai 10. toukokuuta 2011

Kenkä asiaa


Tänä keväänä hankin tytöille ensimmäistä kertaa Gore-tex kevät/kesäkengät.
Ennen olemme pärjänneet ihan kumppari – lenkkari setillä. Nyt olikin ensimmäinen tytöille ensimmäinen kevät päiväkodissa, joten ajattelin tyttöjen pääsevän helpommalla näillä Gore-texeillä. Silti pari viikkoa mentiin vuorikumpareilla pahimman loskan ajan.

Kenkien merkkinä on meille aika tuntematon Viking, joka on muuten kyllä ilmeisen suosittu merkki. Aikaisempaa kokemusta meillä oli vain yksistä talvikengistä, joista vanhempi tyttäremme ei pitänyt niiden hankalan pukemisen takia. Silloin 4-vuotias esikoinen ei saanut niitä itse jalkaan useiden tarrojen ja ahtaan varren vuoksi.



Näissä kevätkengissä sitä ongelmaa ei ole ollut, vaan kolmevuotiaallakin kenkä sujahtaa helposti jalkaan.
Kumppareihin verrattuna nämä ovat tietysti huomattavasti kevyemmät vaihtoehdot kostealle säälle.
Jos saattuu olemaan todella kostea sää tai riskinä, että lapsi kahlaa vesilätäkössä, niin silloin en näitä suosittele.


Kuopuksemme nimittäin päätti testata kenkien vedenpitävyyden hyppäämällä polvisyvään veteen.
Toki kumpparitkin tässä tilanteessa olisivat hörpänneet vettä, mutta kuivuminen ei minusta kestä kumppareissa yhtä kauan kuin näissä goreissa. Kengät kuivuivat varmaan kolme päivää, vaikka kuinka aukaisin ne isolle ja pidettiin lämmitetyn lattian päällä.



Kyllä nämä kätevät ovat, mutta kyllä lenkkari – kumppari setilläkin pärjää. Aika kalliitahan nämä ovat ja kumisaappaat nyt ovat joka tapauksessa jokaisen lapsen varustus.

Kesän lenkkarit on meillä vielä ostamatta – toiveena on vaaleanpunaista vilkkuvarustuksella – saapa nähdä mitä me löydetään ; )

1 kommentti:

jarna kirjoitti...

Meillä on joka välikausi ollut Vikingin goret, sillä ne ovat vaan niin parhaat jos on hiekka märkää muttei varsinaisia lätäköitä. Kumisaappaat on niin hikiset ja raskaat. Mutta toki kumppareilla oma paikkansa on kunnon sateella ja lätäköissä pomppiessa=)