Elämää lapsiperheessä ja mietteitä lastenvaatteista.



maanantai 25. huhtikuuta 2011

Mekkoja

 Meillä osuu vuoden 1. puoliskolle useat synttymäpäiväjuhlat. Juhlimaan päästään tammikuusta lähtien vähintään kahdesti kuussa ja nyt päiväkodin kaverisyntymäpäivien alkaessa jopa useamminkin.
Hienoimpia mekkoja ei tietysti lastenkutsuille laiteta, kun tärkeintä on leikki, sekä tietysti ne herkut.
Talven ja kevään juhliin olemme pukeutuneet näin:
Pitkähihaiset puuvillamekot hillityllä kuviolla.

Lämmikkeenä vaikka neulebolero

Yksiväriset sukkahousut

Yksiväriset samettiset liivihameet

Yhdistettynä yksiväriseen paitaan tai pooloon, vaikka kuviollinenkin varmasti sopisi

Neulemekot, näistä meillä tykätään!

Nuorempi asusti mekkonsa äidin huivilla

Hiusten ollessa lyhyet voi hiuksiin laittaa mekkoon sopivat pannat.

Nyt odotellaan omia juhlia ja ensi viikolla voidaankin katsastaa kesän mekkotarjontaa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Askarrellaan


Pääsiäinen lähestyy ja sen huomasi eilen liikkeellä olleista pikku virpojista. Askarreltiinko teillä virpomisvitsoja?
Me myös olemme tyttöjen kanssa tehneet pääsiäisaskarteluja. Maalasimme mm. styroksimunia pääsiäisruohon joukkoon.

Ainainen ongelma vaan tahtoo olla sotku mikä maalaushommista tulee. Maalitahroista syntyy ongelmia varsinkin jos maalattava kohde tarvitsee ei-vesiliukoisen värin. Meillä pöytää on suojattu joko sanoma-, tai mainoslehdillä, sekä vanhalla kerniliinalla.

Vaatteiden suojaukseen olemme käyttäneet ihan muovipussia, jonka pohjaan on tehty reiät käsille ja päälle. Viime kesänä tytöt auttoivat isää liiterin maalauksessa jätesäkit päällä.
Nämä essut ovat olleet kätevät vaatteiden suojat, koska ne suojaavat hihatkin.







Onko teillä kikkoja vaatteiden suojaukseen?


Iloista Pääsiäisen odotusta ja hauskoja askarteluhetkiä!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Arvonnan voittaja ja kaappiin kurkkaus

Arvonta on suoritettu






Anton & Ninan lahjoittaman välikausipuvun on voittanut yli 200 arvan joukosta

Jaapa

Onnea!

Lähetä sähköpostiimme lapsekaselama@gmail.com
yhteystietosi, puvun malli, väri ja koko, niin toimitamme palkinnon sinulle juuri sopivasti, kun talvipuvut saa vaihtaa keveämpiin asusteisiin.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sitten päivän toiseen aiheeseen:

Olisiko joskus mukava päästä kurkistamaan kaverin kaappiin? Nyt pääsette kurkistamaan meidän neitien vaatekaappiin. Minä rakastan organisointia ja järjestelyä. Niinpä yritän saada kaappien sisällöt aina toimivammaksi.


Välillä kaappi on järjestetty väreittäin kuten esim. pastellit, tummat, maanläheiset, kirkkaat jne. Välillä taas tyyleittäin esim. tunikat, aluspaidat, kuviolliset, raidalliset jne.
Tietysti järjestyksen pitoa hankaloittaa kaksi ahkerasti vaatteita vaihtavaa neitosta. Kaapista käydään vaihtamassa lukuisia paitoja samana päivänä ja yleensä se mieluisin on juuri pinon alimmainen.


Roolivaatteet ja kotimekot laitettu sängynaluslaatikoihin, joista tytöt voivat itse käydä etsimässä leikkiin sopivaa asustusta, ilman että tarvitse kiipeillä kaapissa.
Kaapit ovat sisällöltään tällaiset peruskaapit hyllytasoilla ja henkarikaapilla. Järjestystä olen tuonut laatikoilla ja korijärjestelmillä.


Laatikoihin ja koreihin on helppo laittaa lasten ulottuville pikkarit ja sukat, sekä yökkärit ja sukkahousut.
Harvemmin pidettävät housut löytyvät myös täältä.




Vetokoreissa löytyy useammassa pinossa paitoja. Koreihin on kätevä rullata myös housut. Koreista löytyy aluspaitaa, päällyspaitaa, legginssiä, collegepaitoja/-housuja, mekkoa, hametta, sekä villapaitaa ja huppareita.
Yhteen koriin mahtuu paitoja neljään pinoon ja takimmaiseenkin pinoon pääse helposti käsiksi.



Hameet, mekot ja liivihameet löytyvät täältä. Kesämekot odottavat kesän helteitä ja toki ne löytyvät täältä talvellakin rimpsutteluun.



Henkareihin taas pääsee pitkät juhlamekot. Toisella puolella on neuletakkia, neulemekkoa, hienompaa tunikaa ja paitaa.


Täällä kaapissa odottavat viime kesän alennusmyynneistä ostetut kesähepeneet tulevaa kesää.





maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kevät tulee


Nyt kun olen päässyt vauhtiin välikausivaatteiden osalta ja aiheen ollessa juuri kuuman, niin jatketaan vielä yhden postauksen verran. Meilläkin päästiin viikonloppuna korkkaamaan välikausivaatteet oikein kunnolla - jippii kyllä se kevät sieltä vihdoin tulee!



Testasimme tyttöjen kanssa viime vuotisia välikausiasuja, jotka ovat olleet yhdet meidän suosikeistamme Ticketin plain rainit. Ne ovat todella monikäyttöiset. Alkukeväästä menee vähän kylmemmälläkin ilmalla villahaalarin tai fleecepuvun kanssa.

Tosi märällä ilmalla olemme käyttäneet takkia kurahousujen kanssa. Meillä pidetään kuravaatteita vedenpitävyydestä huolimatta. Kurahousut on vaan niin helppo huuhtoa mudasta ja moskasta niillä pahimmilla keleillä. Tästä tulikin mieleeni, että huomasin Freetecillä olevan älyttömän hienot sadeasut. Jos meidän viimevuotiset eivät mahdu, niin nämä lähtee takuulla meille!


Meidän tytöt inhoavat tumppuja kurakintaiden alla. Siksipä onkin loistokeksintö reiman vuorelliset kurakintaat. Ihana, että niille ankeille ilmoille valmistetaan näin herkullisia kurakintaita, jotakin piristystä vesikeleille. Meidän synkkä asustus kyllä tarvitsisikin sitä piristystä näistä.



Kuivalla ja lämpimällä ilmalla olen yhdistänyt Ticketin housut fleecetakin kanssa. Näin ei tule niin kuuma, mutta jalat on suojattu esim. hiekkalaatikolla. Meillä on mennyt ainakin parit gollegehousut pilalle, kun niillä on kontattu kosteassa hiekassa. Kun hiekka, tai muta hiertyy kankaan kuitujen sekaan, niin se on todella vaikea saada puhtaaksi. Ulkoiluhousut ovat kuitenkin erityyppistä kangasta. Plain rainit eivät ole liian kuumatkaan n.+15 asteen säällä.



Eri yhdistelmiä eri sääolosuhteille on meillä suosittu näin:
Kylmällä – fleecepuku + Ticketin plain rain, tai normaalilla kevät säällä pelkkä plain rain.
On muuten tänä vuonna Ticketillä melko herkulliset kuosit.


märällä – plain rain-takki + kurahousut + kurakinttaat


lämpimällä – plain rain-housut + fleecetakki

Arvontaan voi osallistua vielä viikon verran.